Suomen myydyimmät autot 2020

Autokauppa

Suomen myydyimmät autot 2020 selviävät vasta ensi vuoden alussa, kun päästään tutkimaan tämän vuoden ensirekisteröintitilastoja. Autokauppa on hiipunut koronapandemian takia. Jo vuonna 2019 ensirekisteröitiin vähemmän autoja kuin sitä edellisenä vuonna. Vuonna 2019 ensirekisteröitiin yli 5 % vähemmän autoja kuin vuonna 2018, minkä tulkittiin johtuvan muun muassa taloustilanteen aiheuttamasta epävarmuudesta ja siitä, että vuonna 2018 sai pienen romutuspalkkion. Vuonna 2010 saa 2000 euron suuruisen hankintatuen, jos ostaa tai pitkäaikaisvuokraa sähköauton – saa nähdä, näkyykö se sähköautojen ensirekisteröinneissä vai ei. Sähköautot, kaasuautot ja hybridiautot kiinnostavat, sillä ilmastonmuutos on tosiasia, mitä voidaan vielä hidastaa – muun muassa vaihtamalla diesel- tai bensa-auto ympäristöystävällisempään vaihtoehtoon.

Vuoden 2020 myydyimmät autot vasta arvailujen varassa

Tässä vaiheessa voimme tutkia vain vuoden 2019 myydyimpien autojen tilastoa. On oletettavaa, että samat autot kiinnostavat kuluttajia myös vuonna 2020, joten viime vuoden tilastoista saa jonkinlaisen ennakkoaavistuksen siitä, mitä tuleman pitää.

Toki vuonna 2020 julkaistaan uusia automalleja, mitkä herättävät varmasti kiinnostusta, mutta upouudet mallit tapaavat olla niin kalliita, että ne tuskin kiilaavat myydyimpien autojen kärkeen. Myydyimpiä autoja ovat yleensä kohtuuhintaiset perheautot. Vuoden 2020 uutuuksia ovat uusi Audi A4 Sedan ja kesäkuussa 2020 ennakkomyynnissä oleva Volkswagen ID.3 1ST -sähköauto. Myös hybridiauto Ford Puma ST on vasta tulossa markkinoille. Toyota Yaris -hybridiauto uudistui täysin tänä vuonna, joten tämä entistä tehokkaampi ja polttoainetta säästävämpi auto saattaa vielä päästä myydyimpien autojen kärkeen.

Vuoden 2019 myydyimmät autot

No mitä autoja sitten vuonna 2019 myytiin eniten? Viime vuonna ensirekisteröitiin 114 199 uutta henkilöautoa, eli suurin piirtein saman verran kuin 2010-luvulla keskimäärin (keskiarvo noin 114 000 henkilöautoa vuodessa.

Tässä TOP 30 -lista vuodelta 2019:

Helsinkiläisten suosituimmat autot 2019

Volkswagen logo

On hauska tutkia myös sitä, mitkä ovat maamme pääkaupungin ja samalla väkirikkaimman kaupungin suosituimmat autot. Näppituntumalla voisi väittää, ettei ainakaan Ladoja ole paljon – sen sijaan Nissan Qashqaita ja eri Bemareita näkyy paljon kehäteillä ja Mannerheimintielläkin.

Traficomin mukaan helsinkiläisten suosituin automerkki on Volkswagen, joita oli helsinkiläisillä loppuvuoden tilastojen mukana yhteensä 26 007 kappaletta – ja mikäs on ollessa, sillä ”Volkkari” kestää pitkään ja toimii luotettavasti. Moni ajaa Volkkarillaan 300 000, 400 000 tai jopa 600 000 kilometriä, mikä on varsin hyvä saavutus.

Toyota pitää kakkossijaa – niitä oli Helsingissä viime vuonna (liikennekäytössä) yhteensä 23 704 kappaletta. Volvoja oli huomattavasti vähemmän: vain 14 843 kappaletta. Škodia oli 14 333, Fordeja 13 569, Bemareita 12 317 ja Audeja 12 648 kappaletta. Suomen suosituimmat automerkit ovat Toyota, Volkswagen, Volvo, Ford ja Mercedes-Benz, mikä ei kuitenkaan vaikuta voittaneen helsinkiläisten sydämiä.

Harvinaisimpia autoja Helsingissä ovat Lamborghini (7 kpl), Ferrari (47 kpl), Bentley (30 lpl), Rolls-Royce (29 kpl), Ashton Martini (13 kpl), Volga (8 kpl), Wartburg (8 kpl) ja Nissan Infiniti (6 kpl). Sähkö-Tesloja on peräti 423 kappaletta, mutta löytyy Ladojakin 363 kappaletta.

Joka kolmannella helsinkiläisellä on auto. Uudet autot ostetaan useimmiten työsuhdekäyttöön, ja ne ovat yleensä bensa- tai dieselautoja.

Jaa:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on linkedin
LinkedIn
On Key

Viimeisimmät artikkelit

Autokauppa

Suomen myydyimmät autot 2020

Suomen myydyimmät autot 2020 Suomen myydyimmät autot 2020 selviävät vasta ensi vuoden alussa, kun päästään tutkimaan tämän vuoden ensirekisteröintitilastoja. Autokauppa on hiipunut koronapandemian takia. Jo

Lue lisää »